Mielensairaudet ja yhteiskunta

Vuonna 1970 julkaistu Black Sabbath yhtyeen laulu ”Paranoid” saman nimiseltä albumilta onnistuu tiivistämään alle kolmeen minuuttiin mielenterveysongelmien ytimen ja yhteiskunnallisen suhteen. Parisuhde rakoilee, ihmiset eivät ymmärrä ja pitävät mielisairaana, avuntarve ja epätoivo päättyvät kehotukseen nauttia elämästä, koska laulun kertojalle se on ”liian myöhäistä” (Iommi, Osbourne, Butler & Ward 1970, Sieglerin 2006 mukaan).

Mielenterveysongelmia, -sairauksia ja suoranaista hulluutta on aikojen myötä käsitelty entistä enemmän musiikin ja populaarikulttuurin lisäksi myös kaunokirjallisuudessa. Mielenterveys ongelmien näkyvimpinä edustajina ovat vuosien mittaan toimineet ennen kaikkea taiteilijat eri aloilta. Esimerkiksi Salvador Dalin (1988) ”Neron päiväkirjaa” on mahdollista lukea taiteen ystävyyden lisäksi myös suoranaisena omakohtaisena sairaskertomuksena. Yhtälailla mielisairaus yhdistyy luovuuteen elokuvassa ”Kaunis mieli”, jossa kuvataan skitsofreniaa sairastavan matemaatikon elämää (Howard 2001). Tietyllä tapaa kai luova hulluus on sallittua taiteilijoille ja keksijöille, mutta kiellettyä ja tabun roolissa muille ihmisille.

Mielenterveysongelmat herättävätkin paljon ennakkoluuloja ja pelkoja. Ennakkoluulot ja pelot liittyvät ennen kaikkea yksilöiden tapaan määrittää itsensä ja muut. Vastakkainasettelu on yksilölle keino jäsentää itsensä ja muut maailmankartalle (Bauman 1999, 54). Vastakkainasettelu liittyy itsen ja toisen dialogiseen suhteeseen. Toiseuden käsitteellä viitataan Itsen ja Toiseuden väliseen suhteeseen. Se, että yksilö määrittää itsensä vaatii toisen ja toiseuden määrittämistä. Tällöin voidaan puhua myös Toisen ja Itseyden dialektiikasta. Kun Itsessä, eli kuvaajassa tai omassa ryhmässä olevia käsityksiä, vertaillaan luokitellen ja luonnehtien toisessa oleviin tai kuviteltuihin ominaisuuksiin, syntyy mielikuvia ja uskomuksia toisesta/toiseudesta. Toiseuden avulla yksilöt ja ryhmät rakentavat ja määrittelevät itsensä ja identiteettinsä, sekä käsityksiä omasta ryhmästään ja kulttuuristaan. (Isaksson & Jokisalo 1998, 19-20)

Toiseus ei kuitenkaan aina ole negatiivinen määritelmä. Määrittelyssä on keskeisellä sijalla kuvaajan oma käsitys itsestään ja omasta ryhmästä, yhteisöstään ja sen normeista (Isaksson & Jokisalo 1998, 20). Toiseuteen yleisesti liittyy kuitenkin vastakkainasettelu Itsen kanssa, minkä lisäksi toiset esitetään yleensä vajavaisina tai täydellisinä vastakohtina Itselle (mt.). Ongelmallista juuri ennakkoluuloissa on se, että ne omalta osaltaan lisäävät epäilyjä, kateutta ja aggressiivisia tunteita toista ryhmää kohtaan (Bauman 1999, 61).

Norman Sartorius on esittänyt mielisairautta koskevien pelkojen ja ennakkoluulojen syntymisen taustaksi juuri määreiden ”sairas – hullu – paha” sekoittumisen ja synonyymeinä käyttäminen (Salonen 2000, 17). Oman vaikeuden määrittelyyn tuo mielisairauksien herättämät myytit ja uskomukset, joihin liittyy myös paljon pelkoja. Yhtenä universaalina pelkona onkin esitetty mielisairaan kohtaaminen ja mahdollisuus oman mielenterveyden menettämiseen (mt.).

Myös mielenterveysongelmien määrittelyyn liittyy selkeitä uskomuksia ja ennakkoluuloja. Kun mielisairauksien sijaan puhutaan mielenterveyden ongelmista, on sävy paljon hyväksyttävämpi. Ongelmat liitetään yleensä yksilön ulkopuolisiin tekijöihin, kuten työelämään tai stressiin, joille kuka tahansa yhteisön jäsenistä voisi altistua (Salonen 2000, 17). Mielenterveysongelmista kärsivä nähdään enemmän omatoimisena ja kykenevänä vaikuttamaan omaan tilaansa. Mielenterveysongelmiin voi Salosen (mt.) mukaan liittyä myös sankarillisuutta. Hyvänä esimerkkinä sankarillisuudesta voisi mainita aiemmin mainitun elokuvan ”Kaunis mieli” (Howard 2001), jossa matemaatikko sairastuu skitsofreniaan liiallisten työpaineiden painaessa mieltä.

Mielisairauksista puhuttaessa sävy ei kuitenkaan ole yhtä hyväksyttävä, kuin mielenterveyden ongelmista puhuttaessa. Mielisairaudet liitetään yhteisön sijaan voimakkaammin poikkeavien yksilöiden ominaisuudeksi, jotka voivat olla itse aiheutettuja (Salonen 2000a, 17). Mielisairaisiin liittyy osin klassinen kuva itseä ja muita kohtaan aggressiivisesti käyttäytyvästä raivopäästä, jonka paras loppusijoituspaikka on tarkoin vartioitu mielisairaala. Yksi selitys mielisairaiden karuun mielikuvaan voi olla median antama kuva mieleltään sairaiden yksilöiden henkirikoksista (Salonen 2000b, 20). Tällöin helposti unohtuvat muut taustalla olevat syyt ja väkivaltaisuus voidaan liittää kaikkien mieleltään sairaiden ominaisuudeksi (Salonen 2000a; 2000b).

Mielisairauteen liittyy yleensä häpeän ja huonommuuden tunteita, jotka ovat hyvin riippuvaisia siitä, miten ihmisen oman kokemuksen ohella muut läheiset ja yhteisö suhtautuvat sairauteen (Salonen 2000a, 18). Koska mielisairauden sairastaminen tai siihen sairastuminen useimmiten leimaavat yksilön (stigma), ei ole ihme, että vielä edelleen mielisairautta yritetään peitellä viimeiseen saakka (Salonen 2000b, 20). Tärkeä kysymys kuuluu edelleen, miten mieleltään sairaiden ja ongelmaisten suhdetta toisiin voitaisiin parantaa, miten meidän ja muiden suhde voisi parantua.

Yhdeksi keinoksi erilaisten ryhmien välisten suhteiden parantamiseksi on ehdotettu ryhmien välisten kontaktien lisäämistä. Ensimmäisen kerran ns. kontaktihypoteesi esitettiin jo 1950-luvulla, jonka jälkeen samaa keinoa ja kohtaamiseen tarvittavia ehtoja on mietitty ja kehitetty edelleen (Helkama, Myllyniemi & Liebkind 1998, 317). Yhteisten kohtaamisten on todettu parantavan suhteita jos kohtaamiset ovat pitkäaikaisia, yhteiskunnan virallisen integraatiopolitiikan tukemaa ja sosiaalisilta statuksiltaan samanlaisten ihmisten tai ryhmien välistä (mt.). Kaikkia näitä keinoja on myös Suomessa hyödynnetty ja Salosen (2000a) mukaan vuosien mittaan suhtautuminen mielen sairauksiin onkin vähitellen muuttunut parempaan suuntaan.

Vaikka suhde meidän ja heidän, terveiden ja sairaiden, välillä lienee lieventynyt vuosien myötä, kohtaamiset herättävät edelleen helposti vierastamista ja ennakkoluuloisuutta. Johannes Lehtosen (2000, 11) mukaan psyykkiset häiriöt rikkovat tuttuuden ja yhteyden tunteen sitä voimakkaammin mitä vaikeampi häiriö on kyseessä. Kun otetaan huomioon mielen sairauksiin liitetyt pelkokuvat esimerkiksi aggressiivisuudesta, on ymmärrettävää miksi psyykkisistä sairauksista kärsiviä mielellään ollaan sijoittamassa kauas meistä.

Tietyllä tapaa pelkoa lisännee se, ettei psyykkinen häiriö tai mielisairaus suinkaan näy aina päältä päin (Salonen 2000a, 17). Tällöin rajanveto terveen, meidän ja sairaan, heidän välillä vaikeutuu. Tällöin mielisairas voidaan mieltää tietyllä tapaa ”muukalaiseksi” (Bauman 1999). Muukalaisuus pelottaa juuri siksi, että ’me’ ja ’he’ kuuluessa kiinteästi yhteen, muukalaiset uhmaavat tuota jakoa kuulumatta selkeästi kumpaankaan (mt., 70). Muukalaisten olemassaolo viekin pohjan vastakkainasettelulta ja sen luonnollisuudelta (mt.). Sen sijaan, että pohdittaisiin sitä, kuinka terveiden ja sairaiden suhdetta ja kanssakäymistä voitaisiin parantaa, kysymys kuulunee, kuka on tosiasiallisesti terve. Samoin asettuu kyseenalaiseksi se, kenellä on oikeus määritellä toinen sairaaksi.

Kirjallisuus

Bauman, Z. 1999. Sosiologinen ajattelu. Suomentanut Jyrki Vainonen. Juva: WSOY.

Dali, S. 1988. Neron päiväkirja. Suomentanut Pasanen, K. Juva: WSOY.

Helkama, K., Myllyniemi, R. & Liebkind, K. 1998. Johdatus sosiaalipsykologiaan. Helsinki: Edita.

Howard, R. 2001. A Beautiful Mind – Kaunis mieli.

Isaksson, P. & Jokisalo, J. Kallonmittaajia ja skinejä. Rasismin aatehistoriaa. Helsinki: Like ja Suomen Rauhanpuolustajat.

Lehtonen, J. 2000. Miksi erilaisuus pelottaa. Mielenterveys 39 (3), 10–12.

Salonen, K. 2000a. ”Kun mielisairaus mainitaan, ihmiset kääntävät minulle selkänsä”. Mielenterveys 39 (3), 16–19.

Salonen, K. 2000b. Julkisuus jakaa ”meihin” ja ”niihin”. Mielenterveys 39 (3), 20–21.

Siegler, J. 2006. Black Sabbath Online: Joe Siegler’s Black Sabbath Fan Site. Viitattu 2.1.2006 http://www.black-sabbath.com/discog/paranoid.html