Globalisaatio, mahdollisuutena ja uhkana Suomelle - Työvoiman liikkuvuuden näkökulmasta

Globalisaation käsitteestä

Aluksi

Globalisaation käsitteeseen tuskin pystyy olemaan törmäämättä kun seuraa nykyään käytävää keskustelua. Globalisaatiota voi pitää hyvänä tai pahana, mahdollisuutena tai rajoitteena, melkein minä vain, keskustelijan näkökulmasta riippuen. Termi on kuitenkin pystyttävä määrittelemään, jotta siitä voisi ilman epäselvyyksiä keskustella. Aluksi kerron vähän hapuilevistakin yrityksistä löytää synonyymia globalisaatiolle, jonka jäl-keen siirryn tarkastelemaan lyhyesti globalisaation sisältöä pitäen kuitenkin päällimmäisenä mielessä esseen tarkoituksen, globalisaation käsitteen selventämiseen. Pyrin kes-kittymään nimenomaan termin selittämiseen, jättäen tietoisesti selitysten ulkopuolelle viittaukset globalisaatiosta laajemmassa kontekstissa. Globalisaatiota täytyy kuitenkin hiukan tarkastella yleisenä ilmiönä, jotta käsitteen sisältö aukeaisi.

Synonyymeja etsimässä

Harrinsalo & Miettinen (2000) ovat listanneet joitakin käsitteitä joita pitävät globalisaation synonyymeina: löytöretket, pyhiinvaellusmatkat, ristiretket, valloitussodat, siirtolaisuus ja kirkkojen lähetystyö. Kun mennään politiikan alueelle, vastaavia käsitteitä ovat mm. kolonialismi, imperialismi, sosialismi ja työväenliikkeen internationalismi. Yritysmaailman suusta usein kuulee globalisaation vastineeksi sanan kansainvälistyminen. Taloudessa puolestaan käytetään vapaan kaupan, kahdenkeskisen kaupan ja monikeskisen kaupan käsitteitä. Globalisaation voi siis ymmärtää hyvin monelta kantilta, joita kaikkia edellä mainittuja en itsekkään täysin allekirjoita. Tarkoituksena on ilmeisesti kuitenkin ollut kuvata tapahtumia tai eri ismien seuraamuksia joilla on ollut tarttumapintaa nykyisen globalisaation kanssa, eikä etsiä täydellisesti korvaavaa synonyymia.

Kasvio & Nieminen (1998) nostavat käsitteen universaalisuus synonyymiksi globalisaatiolle. Yhteiskuntatieteiden klassikot eivät ole kirjoittaneet globalisaatiosta, vaan universaaliudesta. Kun aikaisemmin puhuttiin ilmiöiden universaalista luonteesta, nyt pu-hutaan globalisaatiosta. Tällöin annetaan globalisaatiolle (globe) hyvin laaja merkitys. Universaalius, tai yleismaallisuus, on kuitenkin omasta mielestäni liian lavea käsite, jos etsitään korvaavaa termiä globalisaatiolle. Yhteisiä sisältöjä kuitenkin molemmilla on, mutta täydellistä korvaavuutta (eikä siihen tietenkään ole edes tarvetta) ei saavuteta.

Yleisin käsite lienee kuitenkin maailmanlaajuistuminen kun etsitään samaa tarkoittavia sanoja globalisaatiolle. Termi on hyväksyttävä. Puhuttaessa globalisaatiosta usein tarkoitetaan juuri ns. maailmanlaajuistumista. Suomen Kuvalehden järjestämän kilpailun, jossa etsittiin synonyymia globalisaatiolle, voitti ehdotus ”maapalloistuminen”. Senkin voin allekirjoittaa. Mutta onko meidän ymmärrys globalisaatiosta yhtään kasvanut kun tiedämme että maapalloistuminen tai maailmanlaajuistuminen viittaa samoihin asioihin kuin globalisaatio? Kertooko sanapari planeettamme ”maapalloistuminen” vielä yhtään mitään? (Alasuutari & Ruuska, 1999, s.13)

Globalisaation sisällöstä

Seuraavaksi kerron globalisaation sisällöstä sen verran kuin tunnen tarpeelliseksi kertoa jotta käsite selkiytyisi. Selväksi kun tuli että asia ei juuri selkiydy korvaavia sanoja et-simällä. Aiheesta on kirjoitettu hirvittävät määrät viime vuosina, ja jo globalisaation käsitteen määrittely ansaitsisi laajemman tutkimuksen kuin mitä nyt on mahdollista teh-dä. Mahdollisuuksien rajoissa kuitenkin jatkan käsite määrittelyä, jotta tulevilta kirjoituksilta/esityksiltä (viittaan tällä tovereideni esityksiin) ei putoaisi pohja pois.

Globalisaatiolla yleensä viitataan teollisuuden laajenemiseen ja maailman modernisoitumiseen. Globalisaatio nähdään tietyllä tavalla itsestään etenevänä prosessina, jota on hyvin hankala kontrolloida, ja jonka päätepysäkkiä ei voida ennustaa. Tämä ei tieten-kään tarkoita sitä, että globalisaatiota ei pitäisi pyrkiä kontrolloimaan, vaan että se on hyvin vaativa haaste kansallisvaltioille. Globalisaation edetessä yritysmaailman valta kasvaa, ja valtioiden vaikutusmahdollisuudet uhkaavat pienentyä (ks. esim Klein, 2001, ja Friedman, 1999). Nähdäkseni tämä on uhka maailman eettiselle kehitykselle, monesti kun yrityksien ainut tavoite on vain rikastuttaa omistajiaan, eikä esimerkiksi ajaa yleismaallista hyvinvointia. Kritiikkiä antaa myös Alain Scott (Alasuutari & Ruuska, 1999, s.13) jonka mielestä nyt saattaa olla menossa kapitalismin vaihe, jossa pääoman haltijat ovat onnistuneet vaikuttamaan poliitikot ja äänestäjät siitä, että talous kulkee ennen po-litiikkaa.

Varsin yleinen analyysi globalisaation sisällöstä on jako neljään eri ryhmään: taloudelliseen, poliittiseen, kulttuuriseen ja sosiaalisten vuorovaikutusten globalisaatioon (ks. esim. Alasuutari & Ruuska, 1999, Kasvio & Nieminen, 1999). Taloudellinen globalisaatio yhdistetään useimmiten talouden vapautumiseen sääntelystä; pääoman, työvoiman ja hyödykkeiden vapaata liikkuvuutta. Meidän aiheemme, työvoiman liikkuvuus, lienee tässä tilanteessa sopivinta mainita politiikan globalisoitumisen esimerkkinä. Tähän ryhmään siis kuuluvat myös sosiaalipoliittiset kysymykset joihin globalisaatio vaikuttaa, ei pelkästään Euroopan Unionin rahaliiton kaltaiset järjestelmät. Kulttuurinen globalisaatio nähdään usein ns. "McDonaldsoitumisena", vallitsevan kulttuurikäsityksen rantautumisena jokaiseen maankolkkaan, samalla rampauttaen jokaisen maan erityispiir-teet. Ilmiötä pidetään yleensä negatiivisena. Sosiaalisella vuorovaikutuksella viitataan tässä yhteydessä ihmisten sosiaaliseen tarpeeseen kuulua laajempiin alueellisiin yhteisöihin, kuten kansakuntaan tai "Eurooppaan". Tämä muodostaa niin ikään tärkeän mo-tiivin globalisaation kehittymisessä.

Näitä eri ryhmiä ei kuitenkaan voi täysin erotella toisistaan, kaikki liittyy erottamattomasti toisiinsa. Keskittyminen vain yhteen näistä antaisi kovin yksipuolisen kuvan maailman kehityksestä.

Itse asia, eli globalisaation käsitteen määrittely

Kasvio & Nieminen (1999) pitivät globalisaatiota universaalisuuden synonyymina. Tällöin globalisaatio ymmärretään hyvin laajana prosessina. Heidän mukaansa tällöin glo-balisaatiolle muodostuu neljä erilaista alamerkitystä:

1. Universaali moraalikoodisto, joka koskee kaikkia ihmisiä. Sillä ei ole väliä, onko ihmisillä oikeasti vuorovaikutusta toistensa kanssa, heidän silti pitää toimia yleismaallisen moraalikäsityksen mukaan. Oma mielipiteeni asiaan on, että monella filosofilla olisi varmasti asiaan sanasensa sanottavana.

2. Universaalilla viitataan ihmisen lajipiirteisiin, kuten ruuan, suojan ja yhteenkuuluvuuden tarpeisiin. Tai luonteenpiirteisiin; kun jotain pidetään hyvänä tai pahana. Kasvio & Nieminen käyttävät termiä universaalit antropologiset vakiot näistä tekijöistä.

3. Globaalilla viitataan ihmiskunnan historiaan. Tällöin ihmiskunnan tekemisiä tarkastellaan hyvin pitkällä aikavälillä; eri kulttuuripiirien vaikutusta ihmiskunnan historiaan.

4. Globalisaatiolla viitataan nykyisin usein globaaleihin interaktioihin. Tässä globalisaation prosessia tarkastellaan useimmiten joko poliittisten tai taloudellisten toimijoiden tai kirjoitetun historian aikaperspektiivistä. Tämän aihepiirin tutkimus usein lähentelee "globalismia", joka on ismi, joka viittaa poliittisiin päämääriin tai ideologioihin, joilla globalisaatiota pyritään edistämään. Kasvion & Niemisen mukaan mitä korkeammalla yksilö sijaitsee sosiaalisessa hierarkiassa, sitä valmiimpia he ovat puhumaan globalisaatiosta. Tässä mielessä globalismi on usein juuri eliittien ideologiaa.

Monesti ei pystytä tekemään eroa eri ryhmien välillä, vaikka ne tässä eritelläänkin. Mo-ni tutkija-kirjailija kirjoittaa universaaleista moraalikoodeista, toisin sanoen maailman parantamisesta, tarkastellen niitä empiiriseen tutkimuksen kautta, kuten tutkimalla eri yhtiöiden toimintaa. Näin ollen monesti globalisaatiota koskeva kirjallisuus on hyvin arvolatautunutta.

Ulrich Beck (1999) tekee eron globalismin ja globalisaation, ja globaalisuuden ja globalisaation välillä. Beck näkee globalismin maailmanmarkkinat tukahduttavana tai korvaavana poliittisena toimintana, joka on hyvin uusliberalistisesti sävytetty. Globalismis-sa puhutaan muista globaalisaation ulottuvuuksista, poliittisesta, kulttuurisesta ja sosiaa-lisesta vuorovaikutuksesta, alisteisena markkinajärjestelmän herruudelle, jos yleensä puhutaankaan. Beckin mukaan globalismi pyrkii hävittämään erottelut politiikan ja ta-louden välillä, tehden niistä yhden toimijan, hävittäen samalla politiikan legitiimisyyden. Politiikka tavallaan valjastetaan yritysten pelikentäksi. Uusliberaalisuuden saatua uudet vaatteet globalismissa, se kietoo pauloihinsa ne toimijat, jotka ovat aikaisemmin vastustaneet tämänlaista ideologista kehitystä. Beck erittelee kolme erilaista protektionistisuuden muotoa, jotka toimivat eri tavalla globalismin "uhan" alla, harjoittaen tällä tavalla "kieltävää" globalismia: konservatiiviset eli mustat, vihreät, ja punaiset pro-tektionistit. Konservatiivit valittelevat arvojen rappeutumista ja kansallisuuden häviä-mistä, samalla kun toimivat ristiriitaisesti uusliberalististen oppien mukaan ja harjoitta-vat kansallisvaltiota tuhoavaa politiikkaa. Vihreät protektionistit Beckin mukaan huomaavat, että vain kansallisvaltiot pystyvät suojaamaan ympäristölainsäädäntöä maailmanmarkkinoiden pakoilta, ja asettavat kansallisvaltiot suojeltaviksi kohteiksi samalla tavalla, kuin uhanalaisen luonnonkin. Punaiset protektionistit puolestaan jättävät luok-kataistelut jälkeensä ja julistavat globalisaatiosta että "olemme aina olleet oikeassa", pitäen "marxilaista jälleensyntymäjuhlaa". Beckin sanoin kysymys on kuitenkin pelkäs-tään utopistisen sokeutuneesta oikeassa olemisen uskosta.

Edellä esitellystä, varsin kriittisestä näkemyksestä globalismia kohtaan, Beck haluaa erotella globaalisuuden ja globalisaation. Globaalisuus on sitä, että olemme jo pitkään eläneet maailmanyhteiskunnassa, jossa mikään ryhmä ei voi enää eristäytyä täysin muilta. Kulttuurit törmäävät, eikä mikään tapa ole enää itsestäänselvyys. Jokaisen kansakunnan on perusteltava elämisenmuotonsa uudelleen. Beckin ymmärtämällä globaalisuudella on siten käsitteellisiä yhteyksiä maailmanlaajuistumiseen. Sitä että välimatkat pienenevät ja naapuri voikin olla toisella puolella maapalloa.

Globalisaatio, Beckin mukaan, tarkoittaa "prosesseja, joiden seurauksena kansallisvaltio ja niiden suvereenisuus alistuu ylikansallisille toimijoille, niiden valtamahdollisuuksille, pyrkimyksille ja identiteeteille ja joutuu niiden verkoston sitomaksi". Tunnusominaisuutena uudelle modernille globalisaatiolle Beck pitää uudenlaisen globaalisuuden peruut-tamattomuutta, jossa eri toimijat eri aloilta ymmärtävät globalisaation eri tavalla, tavalla jota ei voi deduktoida. Jokainen on ymmärrettävä erillisenä logiikkana. Tämä avaa tilaa poliittiselle toiminnalle, sillä tavalla on ainut mahdollisuus rikkoa globalismin epäpoliti-soivat ajatusrakenteet. Laajempi perspektiivi on ainut tapa jolla globalisaatiota voisi hallita. Beck löytää kahdeksan syytä, miksi uusi globalisaatio on peruuttamatonta. Tyydyn luettelemaan ne tässä ylimalkaisesti.

Kansainvälistyvän talouden ja rahoitusmarkkinoiden laajentumisen, joiden valta kasvaa kansallisvaltioihin nähden
Informaatio- ja viestintäteknologian vallankumous
Universaalit ihmisoikeudet
Globaalin kulttuuriteollisuuden kuvavirrat
Globaalit toimijat, jotka eivät ole yrityksiä tai valtioita, lisäävät valtaansa. Esim. YK.
Globaali köyhyys
Globaali ympäristötuho
Kulttuurien rajat ylittävät konfliktit.

Tämmöisessä tilanteessa kaikki mikä maailmalla tapahtuu, koskettaa myös meitä, ja meidän tapahtumat maailmaa. Mikään ei ole enää kansallista. World Trade Centerin tapahtumat heijastuivat koko maailmaan, samalla tavalla kuin Venäjän koulukaappaus kosketti maailmaa. Mutta on virheellistä uskoa, että globaalissa maailmassa ei olisi kolkkaa joka olisi vielä pimennossa. Esimerkiksi Sudanissa tapahtuvaan kansanmurhaan länsimaat ottivat kantaa vasta sen jälkeen, kun ylikansalliset järjestöt nostivat tapahtu-mat yleiseen tietoisuuteen. Joka tapauksessa, perinteiset instituutiot eivät enää riitä hal-litsemaan globalisaatiota; kansallisvaltio ei voi enää yksinään ohjata globalisaatiokehitystä. Valtioiden pitää unohtaa rajansa toimittaessa kohti yhteistä hyvää.



Työvoiman liikkuvuuden tuomat uhkakuvat Suomelle


Nykyaikana matkustaminen ja rajojen ylittäminen on sekä entistä edullisempaa että helpompaa. Tavallisen kansalaisen on mahdollista siirtyä varsinkin Euroopan rajojen sisä-puolella kohtalaisen edullisesti ja mutkattomasti. Yhä syvenevässä Euroopan unionin integraatio kehityksessä onkin pyritty siihen, että työvoiman liikkuvuus maiden välillä olisi mahdollisimman ongelmatonta ja helppoa. Työvoiman liikkuvuus maiden välillä ei suinkaan ole täysin mutkatonta saati ongelmatonta.

Työmarkkinoiden kuva on käytännön tasolla muuttunut kansan tai valtion sisäisistä markkinoista kansainvälisiksi markkinoiksi. Valtion mahdollisuudet puuttua työvoiman liikkumiseen suuntaan tai toiseen ovat melko rajalliset. Huomionarvoista on kuitenkin se, että vaikka esteitä liikkuvuudelle on purettu, ei työvoima liiku rajojen yli yhtä helposti kuin esimerkiksi pääoma (Koskiaho, Nurmi & Virtanen 1999, 114). Markkinoiden kansainvälistyessä myös toimijat markkinoilla ovat muuttuneet. Entistä laajemmat työmarkkinat tarjoavat verrattain edullista ja asiantuntevaa työvoimaa, etenkin Aasiassa (Gray 1998, Saaren 1999, 182 mukaan). Toisaalta esimerkiksi Suomi tarvitsee maa-hanmuuttajia taatakseen työvoiman jatkuvuus ikäluokkien pienentyessä.

Työvoiman liikkuvuudesta globaalissa maailmassa onkin paljon mahdollisia uhkakuvia ja seurauksia valtiolle. Vaikutuksia on monenlaisia. Ensinnäkin työvoiman liikkuvuus vaikuttaa maan sosiaalikuluihin ja sosiaaliturvan rahoitukseen, ”muuttotappiomaiden elatussuhde ja sosiaaliturvan rahoitusrasitus kasvaa” (Palm, H. 1999, 227). Kiristynyt kilpailu työpaikoista ja vapaista pääomista voi johtaa maat laskemaan sosiaaliturva-etuuksiaan ja työvoimakustannuksia (Simpura 2003, 264). Kansainvälistä pääomaa houkutellaan edellä mainitun lisäksi ”verohelpotuksilla, työvoimakustannuksilla ja yhteiskunnan perusrakenteella” (Väyrynen 1998, 115). Suurimpana uhkakuvana valtiolle voidaankin nähdä hyvinvointivaltion rahoituspohjan rapistuminen, kun menot kasvavat ja samaan aikaan tulisi houkutella vierasta pääomaa ja työntekijöitä. Toisaalta on viitteitä myös siitä, että sosiaaliturvan rahoitusmenot bruttokansantuotteesta ovat suurempia maissa, jotka ovat taloudeltaan avoimia (Hagfors 1999, 260).

Työmarkkinoiden laajentumisen ja kansainvälistymisen yhteydessä on ollut paljon kes-kustelua, siitä, että myös Suomen kansalaiset hyödyntävät lisääntyneen kysynnän ulkomailla ja muuttavat palkan perässä ulkomaille. Hyvät ja asiantuntevat työntekijät ovatkin entistä halutumpia maailmalla. Yhteiskunnan kannalta asiaa mutkistaa se, että ”kou-lutus pikemminkin kuin työttömyys lisää muuttohaluja” (Ruckenstein & Stark 2004, 21). Yhteiskunta menettää siis verotulojen lisäksi usein juuri korkeasti koulutettua, asi-antuntevaa työvoimaa. Hyvänä puolena suomalaisen työvoiman muutossa on nähty se, että ainakin vielä ulkomaantyö ei ole ollut pysyvää aivovientiä vaan pikemminkin aivokiertoa, jolloin työntekijät ovat palanneet kotimaahansa tietyn ajanjakson jälkeen (Ruckenstein & Stark mt., 20). Sopineekin kysyä: kuinka kauan näin jatkuu?

Vaikka maastamuutto ja ulkomailla työskentely on helpottunut entisestään työntekijän kannalta, on työntekijän asemassa edelleen ongelmia ja epäselvyyksiä. Esimerkiksi ongelmallista on se, miten esimerkiksi sosiaalietuudet säilyvät – jos ylipäätään säilyvät, kun työntekijä työskentelee eri maissa tai se, miten toisen maan sosiaaliturvan piiriin voi ylipäätään siirtyä (Simpura 2004, 264). Viime aikoina on myös julkisessa keskuste-lussa ollut kritiikkiä siitä, miten rasittavaa ns. sosiaalinen shoppailu on kansantalouksil-le, jos ihmiset hyödyntävät oman kotimaansa palveluita vain omaksi edukseen. Käytäntöjen tasolla ongelmat tulevat jo Euroopan mittakaavassa, miten pohjoisesta hyvinvointivaltiosta tuleva työntekijä voi yhtäkkiä siirtyä esimerkiksi Englantilaisen liberalistisemman järjestelmän piiriin, ja onko hänellä tarvittaessa mahdollisuus siirtyä takaisin?

Työntekijöiden etujen kannalta työmarkkinainstituutioiden haurastuminen on saavutettujen etujen kannalta ajankohtainen varsinkin jos työvoiman liikkuvuus lisääntyy. Suomenkin nykyistä korkeaa työntekijöiden järjestäytymisastetta on katsottu muiden länsi-maiden tapaan estävän ”joustavaa mukautumista dynaamiseen talouteen” (Julkunen, 2004, 425). Suuri ero onkin juuri paikallisen tason työmarkkinoiden joustavuudessa ja järjestäytyneisyydessä. Kun toisaalla vasta taistellaan kunnollisista työoloista, toisaalla vaaditaan saavutettuja etuja leikattavaksi. Työmarkkinoiden laajetessa myös huonompiin työehtoihin suostuvia luulisi olevan entistä enemmän tarjolla – varsinkin jos työttömyys säilyy entisenlaisenaan.

Vapaalla ja edes osittain hallitulla työvoiman liikkuvuudella on myös kääntöpuolensa. Yleinen hyvinvointi kiinnostaa myös rajojen ulkopuolella, mikä onkin houkutellut järjestäytynyttä rikollisuutta organisoimaan laitonta maahanmuuttoa. Ongelmalliseksi laittomat maahanmuuttajat tekee se, että laiton maahanmuuttajatyövoima on halpaa ja väärinkäytöksille haavoittuvaa (Simpura mt., 265). Laiton, rekisteröimätön työvoima ”sotkee työmarkkinoita, työsopimusten noudattamista ja työpalkkojen määräytymistä” (mt.). Suomestakin on jo löytynyt puoli-ilmaisia kivenhakkaajia. Pohtimisen arvoinen kysymys lieneekin, kuinka voitaisiin estää vieraskielisen, osin laittoman, työvoiman hyväksikäyttö ja samalla turvata omien työmarkkinoiden toimivuus?



Työvoiman liikkuvuuden suomat mahdollisuudet Suomelle


Tiedotusvälineissä on jatkuvasti päivitelty, että mitä tehdään kun kaikki osaaminen va-luu Suomen rajojen ulkopuolelle. Suomessa maksettavat korkeat verot ja palkkatason alhaisuus, muihin maihin verrattuna, on asetettu vahvimmiksi syiksi miksi hyvän korke-an koulutuksen saaneet osaajat suuntautuvat ulkomaille töihin. Pahimmiksi kauhukuviksi ollaan maalailtu tilannetta, jossa kaikki korkeasti koulutetut hankkivat ilmaisen koulutuksen Suomessa ja välittömästi työelämään siirtyessä lähtevät ulkomaille töihin.

Yrityksiä ja osaavaa työvoimaa yritetään houkutella erilaisin veroalennuksin. Ja mitä vapaammaksi työvoiman ja pääoman liikkuvuus tulee, sitä merkittävämmäksi nousee verokilpailu (Kantola, Anu & Kautto, Mikko 2002, 24). Suomessakin on suuret paineet veron kevennyksille, jotta saadaan palkat kilpailukykyisemmiksi ja yrityksiä saataisiin houkuteltua pysymään tai siirtymään Suomeen. Kaikki osaaminen ja taito mitä saadaan tuotua Suomeen, vaikka verotuksen kustannuksella, on ajamaan Suomea yhä kilpailu-kykyisemmäksi globaalissa taloudessa. Vaikka menetetään verotuloja, saadaan tuloja yhä enemmän lisääntyvien työpaikkojen johdosta. Kun työttömyys laskee, laskee myös sosiaalimenot.

Suurien ikä-luokkien jäädessä eläkkeelle tulee työvoimasta olemaan pulaa myös Suomessa. Jatkuvasti yhä koulutetumpaa työvoimaa virtaa kouluista ja matalan palkan työt jäävät ilman työntekijöitä kovan koulutustason vuoksi. Näihin ongelmiin voidaan nähdä yhtenä ratkaisuna ulkomailta tuotu työvoima. Monissa maissa on paljon työttömyyttä, niin miksi sitä ei käytetä hyväksi. EU:n työvoiman liikkuvuutta helpottavista linjauksista huolimatta työvoiman liikkuminen on ollut vähäistä (Koistinen, Pertti 1999, 370). Ehkä tämä osoittaakin sen, että irtautuminen kotimaasta koetaan taloudellisesta hyödys-tä huolimatta kaukaiselta ajatukselta. On tehtävä Suomesta houkutteleva paikka ulko-maalaisille työntekijöille ja yrityksille. Portit on avattava ajoissa ja kunnolla sekä toivotettava kaikki tulijat tervetulleiksi, koska on vaikea kilpailla työvoimasta silloin kun siitä tulee todellinen pula.

Ei ole ollut vielä mitään suurta koulutetun työvoiman pakenemista ulkomaille, koska vielä toimii ajatus siitä että kerätään tietoa muualta ja palataan entistä viisaampina takai-sin Suomeen. Täytyy muistaa se, että kun Suomalainen pääsee ulkomailla korkeisiin tehtäviin on hän myös tekemässä Suomea tunnetuksi ja hän voi hyvinkin vetää kotiin päin joissakin asioissa. Ei pelätä muita maita vaan on käytettävä niitä hyväksi, jotta saa-daan yhä vahvempi Suomi rakennettua.

Eri kulttuurien leviäminen lisää yhteisöjen etnistä moninaisuutta ja yhteisöjen välisiä suhteita (Väyrynen, R 1998, 11). Suomi on ollut aina vähän eristyksissä pohjoisessa ja sen rikastuttaminen uusilla kulttuureilla antaa lisää resursseja toimia globaalissa maail-massa, jossa vaaditaan dynaamisuutta erilaisissa tilanteissa. Erilaisten järjestöjen keinot pitää yhteyttä ovat helpottuneet ja tämä on parantanut mahdollisuutta tutustua erilaisiin keinoihin taistelussa epäoikeudenmukaisuutta vastaan.

On selvää että Suomessa kaivataan yhteiskunnan rakenteellista muutosta. Liian kankeata ja hitaasti reagoivat järjestelmät eivät pysty turvaamaan kansalaisten hyvinvointia alati muuttuvassa maailmassa. Työvoiman liikkuvuuden aiheuttamia epäkohtia tulee pystyä korjailemaan ja nykyinen järjestelmä on aivan liian kankea siihen. Muuttoliikkeen vuoksi joudutaan keventämään Suomen yhteiskunta järjestelmää ja se tulee samalla parantamaan ihmisten hyvinvointia. Kaikki valtioon kohdistuvat haasteet eivät johdu globalisaatiosta, vaan voivat olla myös lähtöisin sisäisiä ristiriidoista (mt. 1998, 145).

Työntekijöiden mahdollisuus päästä tekemään töitä mistä on kiinnostunut, lisääntyy liikkuvuuden helpottumisen avulla. Työssään viihtyminen ja haasteellisuus ovat suuria tekijöitä, jotka vaikuttavat työntekijöiden viihtyvyyteen työssä.

Suomessa on niin hyvä tietotaito taso että, vaikka yritykset siirtävät tuotantoaan halvempiin maihin, suurempaa hätää työpaikoista ei ole. Kehityksen on nähty kulkevan niin että, tuotannolliset vaiheet siirtyvät halvempiin maihin, mutta kehitys ja tutkimus-työt säilyvät koulutustason ansiosta teollisuusmaissa, kuten Suomessa. Ja yhä suurem-man roolin Suomen tulisikin ottaa kehitys- ja tutkimustehtävissä.

On vaikea sanoa miten tullaan säilyttämään nykyisenlainen sosiaaliturva ja miten se tullaan sovittamaan yhteen eri maiden käytäntöjen kanssa. Luultavasti tullaan näkemään asteittaista kevenemistä valtion roolissa ja muiden toimijoiden vahvempaa osallistumista sosiaaliturvan mahdollistajina. Olisi pystyttävä luomaan yhtenäiset säännöt, joita kaikki maat noudattaisivat, työtekijöiden palkkauksesta ja työoloista, jotta vältyttäisiin työvoi-man riistolta ja loppuun ajamiselta.

Pohdintaa

Globalisaatio on käsitteenä hyvin monitahoinen ja – mutkainen, eikä ole tavatonta että globalisaatio, globaalistuminen ja globalismi sekoitetaan keskenään. Kirjallisuus on täynnä ”väärässä” paikassa käytettyä termistöä. Esseessämme tarkoitamme globalisaatiolla niitä prosesseja ja seuraamuksia mitä kansainvälistyminen, tai globaalistuminen, on tuonut tullessaan, aivan kuten Beck (1999) globalisaation on määritellytkin. Kasvio & Nieminen (1999) ymmärtävät globalisaation samalla tavalla kuin universaalisuuden, mutta käsittääkseni universaalisuus on käsitteellisesti huomattavasti lähempänä globaa-listumista kun globalisaatiota. Käsitteet eivät kuitenkaan ole vielä kerinneet vakiintua kirjallisuudessa, joten termiä ei voi suoralta kädeltä tuomita vääräksi, kuin korkeintaan lainausmerkeissä.

Työvoiman täysin vapaa liikkuvuus luo monenlaisia uhkakuvia, mutta tuo myös mukanaan suuria mahdollisuuksia. Suurimpina uhkakuvina voidaan nähdä erityisesti hyvinvointivaltion rahoituspohjan rapistuminen, jolla on toteutuessaan hyvin vakavia seura-uksia. Ongelmaksi voidaan nähdä myös se, miten Suomi pystyy esittäytymään muiden maiden työntekijöiden silmissä houkuttelevana vaihtoehtona? Osaavista työntekijöistä on aina ollut ja varmasti aina tulee olemaan pulaa, joten onkin pohtimisen arvoista mi-ten taataan kansakunnan menestys kovenevilla maailmanmarkkinoilla ilman osaavia työntekijöitä ja väestöä? Kuinka työvoiman liikkumista ylipäätään voidaan rajoittaa sillä tavalla, että vain osaava, ammattitaitoinen henkilö saa muuttaa Suomeen, mutta ns. elintasopakolainen ei? Pohdittavaa näin ollen varmasti riittää vielä jatkossakin.

Suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle on ennustettu tulevan suuri työvoimanpula, joka heikentää mahdollisuutta suoriutua kasvavista menoista. Yhtenä suurena mahdollisuutena voidaan nähdä ulkomailta houkuteltu työvoima. Ja vain työvoiman liikkuvuuden täydellinen vapautuminen voi mahdollistaa työvoiman siirtymisen maasta toiseen. Jotta voidaan varmistaa työvoiman oikeanlainen kohtelu, olisi maiden lainsäädäntöä yhtenäistettävä ja luoda selvät säännöt työntekijöiden kohtelusta ja palkkauksesta. Työvoiman vapaa liikkuvuus tulisi nähdä mahdollisuutena eikä ongelmana.

Lähteet

Alasuutari, P. & Ruuska, P. 1999. Post-Patria? Globalisaation kulttuuri Suomessa. Tampere: Vastapaino

Beck, U. 1999. Mitä globalisaatio on? Tampere: Vastapaino

Friedman, T. L. 1999. Globalisaatio - uhka vai unelma? Helsinki: Otava

Gray, J. 1998. False Dawn. The delusions of global capitalism. With a new postscript. London: Granta.

Hagfors, R. 1999. Hyvinvointivaltion avoimuus ja sosiaaliturvan rakenne. Teoksessa Kosonen, P. & Simpura, J. (toim.). 1999. Sosiaalipolitiikka globalisoituvassa maailmas-sa. Tampere: Gaudeamus. s.240-266.

Harrinsalo, E. & Miettinen, R. 2000. Globalisaatio - avoin vai
suljettu maailma. Helsinki: Art House

Julkunen, R. 2004. Työ – elämää ja politiikkaa. Teoksessa Helne, T., Julkunen, R., Ka-janoja, J., Laitinen-Kuikka, S., Silvasti, T. & Simpura, J. 2003. Sosiaalinen politiikka. Juva: WSOY.

Kantola, Anu & Kautto, Mikko 2002. Hyvinvoinnin valinnat: Suomen malli 2000-luvulla. Helsinki: Edita.

Kasvio, A. & Nieminen, A. 1998. Globalisaatio, työpaikkakilpailu ja Suomi - Uuteen kansalliseen strategiaan? Tietoyhteiskunnan tutkimuskeskus, Työraportti 4/1998, Suo-men itsenäisyyden juhlarahasto Sitra, julkaisu 168.

Koistinen, Pertti 1999. Työpolitiikan perusteet. Porvoo – Helsinki - Juva: WSOY


Koskiaho, B., Nurmi, J. & Virtanen, P. 1999. Kansalaisen sosiaalipolitiikka. Juva: WSOY.

Klein, Naomi - No logo, tähtäimessä brändivaltiaat, 2001, Helsinki, WSOY

Palm, H. 1999. Sosiaaliturvan rahoitus globalisoituvilla markkinoilla. Teoksessa Koso-nen, P. & Simpura, J. (toim.). 1999. Sosiaalipolitiikka globalisoituvassa maailmassa. Tampere: Gaudeamus. s. 205-239.

Ruckenstein, M. & Stark, E. 2004. Teoksessa Ruckenstein, M. (toim.). 2004. Työpaik-kana maailma. Helsinki: Edita.

Saari, J. 1999. Jatkuvuus vai murros? Sosiaalipolitiikan pitkät linjat ja käännekohdat jälkiteollistuvissa länsimaissa. Teoksessa Kosonen, P. & Simpura, J. (toim.). 1999. So-siaalipolitiikka globalisoituvassa maailmassa. Tampere: Gaudeamus. s.167-204.

Simpura, J. 2003. Globalisaatio ja sosiaalipolitiikka. Teoksessa Helne, T., Julkunen, R., Kajanoja, J., Laitinen-Kuikka, S., Silvasti, T. & Simpura, J. 2003. Sosiaalinen politiik-ka. Juva: WSOY.

Väyrynen, Raimo. 1998. Globalisaatio. Uhka vai mahdollisuus? Juva: WSOY.