Vajaatyökykyisistäkö resurssi työmarkkinoille?

Työttömyysasteen hipoessa kymmentä prosenttia tälläkin hetkellä, on kyseenalaista onko kaikki mahdollinen tehty työttömyyden voittamiseksi. Työmarkkinat ovat muuttumassa entistä hektisemmäksi ja vaativammaksi. Palkansaajajärjestöt järjestivät mielenilmauksen syksyllä yhteisvastuusta ja huolena oli se, että yritykset yhä enemmän toimivat pörssikurssien ehdoilla. Yrityksiltä ja yhteisöiltä vaaditaan samalla myös peh-meämpiä arvoja. Eduskunta ja hallituskaan eivät ole jääneet laakereilleen lepäämään. Uusimpia työmarkkinoiden tehostamiskeinoja on laki sosiaalisista yrityksistä, joka tuli vastikään voimaan.

Laki määrittelee vajaakuntoiseksi ja koskee ”työnhakijana ollutta työntekijää, jonka mahdollisuudet saada sopivaa työtä, säilyttää työ tai edetä työssä ovat huomattavasti vähentyneet asianmukaisesti todetun vamman, sairauden tai vajavuuden takia” (Laki sosiaalisista yrityksistä). Vajaakuntoisesta käytettävää määritelmää on monessa yhteydessä moitittu sen leimaavuudesta ja epäkäytännöllisyydestä. Tämän lisäksi lakia sovelletaan pitkäaikaistyöttömiin eli työttömiin työnhakijoihin, jotka ovat olleet yli vuoden työttömänä. Kuningasajatuksena uudessa laissa on se, että yritys, jonka työntekijöistä kolmannes on vajaakuntoisia tai pitkäaikaistyöttömiä saa monia erilaisia tukia ja etuisuuksia. Tuilla on tarkoitus kompensoida vajaatyökykyisten alempaa työpanosta. Sosi-aalinen yritys saa etuuksia ja tukia myös pidemmältä ajalta kuin tavallinen yritys.

Yrityksille jätetään laissa jonkin verran liikkumavaraa. Työntekijöitä ei tarvitse työllistää toistaiseksi voimassaolevalla sopimuksella, vaan myös määräaikaisella työsopimuksella yritys voi saada tukea. Yritystä koskevia rajoituksia on useita. Yrityksen tulee maksaa työntekijälle alan työehtosopimuksen mukaista palkkaa, mikä on täysin ymmärrettävää. Lisäksi yrityksellä ei saa olla epäselvyyksiä työnantajamaksujen tai verojen suhteen. Yrityksen nuhteettomuudella ja palkkamääräyksellä pyritäänkin minimoimaan väärinkäytösten mahdollisuus. Kun yrityksen työntekijöistä kolmannes on vajaakuntoisia tai pitkäaikaistyöttömiä, yritys voi hakea sosiaalisten yritysten rekisteriin ja saada erilaisia tukia. Tukien kesto on ajallisesti sidottu kolmeen vuoteen ja työllistämistuen määrä vaihtelee 430 eurosta 770 euroon. Lisäksi yritys voi saada yhdistelmätukea, joka on noin 900 euroa kuussa. Edellä mainittujen tukien lisäksi yrityksellä on mahdollisuus hakea projektitukea toiminnan kehittämiseen tai aloittamiseen. Sosiaalisen yrityksen perustamisen ei täten pitäisi olla kiinni erilaisista tuista. Rahallisten etujen lisäksi yritysmaailmaan toivotaan samalla lisää suvaitsevaisuutta.

Valtiovalta on viimein herännyt aktiivisiin toimenpiteisiin, joilla ei heti pyritä leikkaamaan ja pienentämään tukia ja työttömyysturvaa, vaan aktivoimaan yrityksiä. Entistä globaalimmassa markkinataloudessa rahalla ei tunnetusti ole kotimaata, vaan se menee sinne missä tuotto on suurin. Tämä on johtanut siihen, että yritykset vaativat entistä enemmän myös työntekijöiltään. Tällöin suuressa vaarassa syrjäytyä työmarkkinoilta ovat juuri ne henkilöt, joilla ei ole resursseja aktiivisesti pyrkiä työllistymiseen. Onkin pelkästään positiivista, että valtiovalta on ottanut ihmisläheisen suhtautumisen syrjäytymisvaarassa oleviin. Aikeet ovat siis hyvät, mutta kuinka suuri loppujen lopuksi on tämä ihmisten joukko, joiden tilannetta lakiuudistuksilla pyritään parantamaan?

Pitkäaikaistyöttömiä oli Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuonna 2002 noin 23 % työttömistä eli noin 54000 (Tilastokeskus, työvoimatutkimus). Määrä ei ole juurikaan laskenut viime vuosina, joten työllisyystoimenpiteitä todella tarvitaan. Vajaatyökykyisen määrittely on sen sijaan hieman monimutkaisempi asia. Vammaisia mielletään eri laskelmien ja arvioiden mukaan aina hieman erilainen määrä. Suomen komitean mietinnössä vuodelta 1982, vammaisia olisi laajasti käsitettynä noin 10 % väestöstä ja suppeasti käsitettynä noin 5 %. Vaikeavammaisia on noin 1 % väestöstä (Savtschenko, 2002). Vammaisia henkilöitä on tällöin suuri joukko, eikä heiltä varmasti työhaluja puutu. Työvoimahallinnon piirissä työttömiä vajaakuntoisia oli noin 68 000 vuonna 2000 (Savtschenko, 2002). Kaiken kaikkiaan voidaan puhua useamman sadan tuhannen ihmisen työllistämistoimenpiteistä. Ongelmana onkin pidetty yleistä negatiivista ilmapiiriä, joka liittyy vammaisten työssäkäyntiin ja näin vaikeuttaa työllistymistä. Toivoa sopii, että uudet lakiuudistukset saisivat aikaan myös muutoksia asenteissa.

Toinen uudistus tämän vuoden alusta oli vammaisten työllistymisen tukitoimien lisääminen. Vammaisten henkilöiden koulutusmahdollisuudet paranivat, kun mm. työvoimahallinto voi ostaa yksittäisiltä palveluiden tuottajilta työhön valmennusta, joka mahdollistaa entistä yksilöllisemmän ja räätälöidymmän palvelun (Laki julkisesta työvoimapalvelusta). On hyvin ymmärrettävää, että suurille joukoille tuotetut massapalvelut, kuten työnvälitys, eivät vastaa kaikkien erityisiä tarpeita. Entistä yksilöllisemmällä palvelulla pyritäänkin entistä parempiin tuloksiin. Vajaakuntoisuuden taustalla on usein olemassa myös muita tekijöitä, kuin vain esimerkiksi fyysinen vamma. Yleisin vajaa-kuntoisuuden syy onkin mielenterveysongelmat (91 %), kun taasen kehitysvammaisuus oli syynä vain noin 5 prosentilla (Ylipaavalniemi 2001, 69). Tarvetta monimuotoiseen työnhakupalveluiden ja muiden palveluiden yhdistämiseen siis on. Lakiuudistuksilla halutaan yhtä aikaa nyt aktivoida sekä työnhakijoita että –antajia. Resursseja ja aktiivisuutta toivoisi löytyvän molemmista ryhmistä.

Vajaatyökykyiset ja vammaiset ovat tähän asti olleet suurimpia ryhmiä, joiden tarjoamaa työpanosta ei ole otettu vakavasti huomioon. Vammaisten toimeentuloa turvaavana etuutena on lähinnä ollut työkyvyttömyyseläke, vaikkakin ”nuorena työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneistä ihmisistä vähemmistö on täysin kykenemätön työelämään” (Vammaistyöryhmä ’96). Uusien lakimuutoksien avulla on toivottavaa, että mahdollisimman moni yksityisenkin sektorin yritys pohtisi realistisesti mahdollisuutta vajaakuntoisen työllistämiseen. Pääasiassa sosiaalisiksi yrityksiksi alussa hakeutuvat lähinnä ne yritykset, jotka jo ennen lakia työllistivät vajaakuntoisia. Suurta kilpailuetua ei sosiaalisille yrityksille ole tarkoituskaan antaa, vaan tuilla kompensoidaan työntekijöiden panosta. Laki antaa lisäresursseja juuri niille yrityksille, joille voiton tekeminen ei ole tärkeintä vaan myös pehmeämmät arvot merkitsevät. Tulevaisuus tulee näyttämään kuinka monta yritystä mahdollisuuden hyödyntää ja liittyykö mahdollisuuteen väärinkäytöksiä. Yleinen ja useimmiten väärä ajatushan on se, että työnantajaa, joka työllistää vajaakuntoisia tai vammaisia epäillään heti tukien tai työntekijän hyväksikäytöstä. Asennetuuletusta ja -muutos on näin ollen mielestäni hyvin tervetullut.

Työsuhteiden osa-aikaistuminen ja palkkatyön muuttuminen entistä epätyypillisemmäksi tulevat varmasti lisäämään kilpailua työpaikoista. Työmarkkinoiden muutoksessa häviäjiksi ovat osittain joutumassa vammaiset. Monia osa-aikaisia töitä, jotka sopisivat vammaisille tekevät tällä hetkellä muut. Opiskelijat ja useamman osa-aikaisen työn tekijät vievät rajalliset työpaikat varmasti osittain heikommassa työmarkkina-asemassa olevilta. Työmarkkinat ja työllistyminen tulee varmasti tulevaisuudessakin olemaan entistä vaikeampaa. Onkin hyvin tärkeää, että syrjäytymistä vastaan taistellaan ja resursseja kohdennetaan heikommassa asemassa oleville. Vajaatyökykyisillä on varmasti paljon annettavana työmarkkinoille, kunhan niiden tarjoamat mahdollisuudet vain ymmärret-täisiin ja osattaisiin hyödyntää. Uusimmat lakiuudistukset tulevat varmasti parantamaan nykyistä tilannetta.


Lähteet

Laki julkisesta työvoimapalvelusta 1295/2003

Laki sosiaalisista yrityksistä 1351/2003

Savtschenko, Victor 2002: Vammaiset tietoyhteiskunnan työmarkkinoilla. Helsinki: Stakes. http://www.stakes.fi/verkkojulk/pdf/Aiheita25-2002.pdf

Tilastokeskus, työvoimatutkimus 2003

Vammaistyöryhmä ’96:n muistio, Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmämuistio 1997:6. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö, talous- ja suunnitteluosasto.

Ylipaavalniemi, Pasi 2001: Vammaisten ja vajaakuntoisten työllistämisen kokonaiskartoitus, Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2001:6. Helsinki: VATES-säätiö.