Lapsilisä, universaali etuus

Taustaa

1930- ja 1940-luvulla alettiin kantaa huolta kansakunnan menestymisestä. Sodat ve-rottivat osan väestöstä ja syntyvyys oli pientä. Gunnar Modenin laatiman väestöennusteen mukaan Suomen väkiluku ei yltäisi koskaan 4 miljoonaan, jos vallitseva väestökehityksen suuntaus jatkuisi (Jaakkola ym. 1994, 213). Tämän tiedon sisäistäminen sai valtion tukemaan pariskuntia ja lapsiperheitä sekä kiristämään osittain yksin asuvien verotusta.

Sodan jälkeen syntyikin tätä nykyä suurimmat ikäluokat. Lapset nähtiin kansakunnan tulevaisuutena ja vuonna 1948 toteutettiin lapsilisäjärjestelmä kattamaan lapsiperheiden menoja. Lapsilisistä tuli aikansa merkittävä sosiaalipoliittinen tulonsiirto. Huomionarvoista on se, että lapsilisään olivat oikeutettuja kaikki, niin maaseudun viljelijät kuin tehtaiden työväki.

Nykyinen merkitys

Nykyään lapsilisällä pyritään kompensoimaan osittain lapsen aiheuttamat menot van-hemmilleen. Lapsilisät on porrastettu lasten lukumäärän mukaan siten, että lapsilisä kasvaa lapsien lukumäärän mukaan. Uuden lakimuutoksen tullessa voimaan lapsilisät ovat kuitenkin ennalta määriteltyjä. Tämän lisäksi yksinhuoltaja saa korotettua lapsilisää jokaisen lapsen kohdalta.

Lapsilisää maksetaan alle 17-vuotiaista lapsista. Lapsilisä on lasta kohden suuruudeltaan 90-172 euroa/kk. Yksinhuoltajan korotus on 33,60 euroa/kk. Lapsilisät maksaa kansaneläkelaitos, jolle valtio korvaa kertyneet kustannukset (STM). Lapsilisää ei makseta, jos lapsi alkaa saada kansaneläkelain mukaista työkyvyttömyyseläkettä (Hilkamo 2003, 40). Samoin jos lapsi muuttaa huoltajineen ulkomaille tai alkaa saada kansaneläkelain mukaista työkyvyttömyyseläkettä (Kela).

Lapsilisä on säilyttänyt universaalin olemuksensa. Edelleenkin sitä voivat hakea kaik-ki sosioekonomisesta taustasta tai asuinpaikasta huolimatta. Lapsilisä on myös vero-tonta tuloa, joten se on samansuuruinen kaikille eikä tarkoituksena ole tasata tuloja perheiden kesken (STM, Työryhmämuistio 2000:26). Voitaneen sanoa, että lapsilisä on kaikkein ehdottomin tuki suomalaisissa tulonsiirroissa (Lehto ym. 2001, 39). Sen saamiseksi ei tarvitse muuta kuin olla olemassa eikä sen myöntämisessä käytetä tarve-harkintaa.

Pohdintaa

Lapsilisän maksaminen lakkaa lapsen täyttäessä 17 vuotta. Hieman ongelmallista tuessa onkin se, että se päättyy juuri silloin kun lapsen kulutustarpeet ovat suurimmillaan (Muistio 2000:26). Vanhempien elatusvastuu ulottuu kuitenkin 18 ikävuoteen asti. Monesti onkin ehdotettu, että lapsilisä ulotettaisiin myös 17-vuotiaisiin. Voitaneen huomioida, että suurin osa 17-vuotiaista on opiskelijoita, jotka asuvat vanhempiensa kanssa. Tuolloin lapsen saama sosiaalinen etu on opintoraha, joka taasen on riippuvainen perheen tulojen suuruudesta. Näin osa perheistä saa vähemmän tulonsiirtoja yhden vuoden osalta, kuin jos tuki koskisi 17-vuotiaita. Lisäksi on mielestäni osittain ristiriitaista, että 17-vuotias ei ole lain mukaan vielä täysi-ikäinen, mutta samaan aikaan oikeus lapsilisään lakkaa.

Lapsilisiä ei ole sidottu kansaneläkeindeksiin, eikä se näin ollen ole suojattu inflaatiolta. Näin ollen valtion tehdessä säästöjä lapsilisien on annettu heikentyä inflaation myötä. Lapsilisät ja niiden korotukset ovatkin olleet historian mittaan politiikan kapulana, enimmäkseen korotuksilla on kalasteltu äänestäjien suosiota. Sen verran arka aihe lapsilisät ovat poliitikoille olleet, että juuri kukaan ei ole uskaltanut ehdottaa niiden suoranaista leikkaamista. Yhtälailla lapsilisät ovat muuttuneet yleensä vaalien alla ajankohtaisiksi. Asia on ajankohtainen, koska nykyinen hallitus esitti, että lapsilisä ensimmäisen lapsen kohdalta nostetaan 100 euroon ja yksinhuoltajan korotus nousee 36, 60 euroon (ks. Hallituksen esitys). Lakimuutoksen on tarkoitus astua voimaan ensi vuoden (2004) alusta.

Kaiken kaikkiaan lapsilisäjärjestelmä on mielestäni erittäin kattava ja hyvin järjestetty. Etuuden ollessa universaali, siitä puuttuu tarveharkinta, joten etuuden hallinnointi on kevyttä. Ainoat parantamiskohdat tuessa olisivat mielestäni juuri inflaation vaikutuk-sen estäminen ja kattavuuden ulottaminen 17-vuotiaisiin asti.

Lähteet

Jaakkola, J. & Pulma, P. & Satka, M. & Urponen, K. 1994: Armeliaisuus, yhteisöapu, sosiaaliturva. Suomalaisen sosiaalisen turvan historia. Helsinki: Sosiaaliturvan kes-kusliitto.

Sosiaali- ja terveysministeriö: http://www.stm.fi/Resource.phx/vastt/perhe/prlis/index.htx

Lehto, J. & Kananoja, A. & Kokko, S. & Taipale, V. 2001 : Sosiaali- ja terveyden-huolto. Helsinki: WSOY.

Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmämuistioita 2000:26

Hilkamo, P. (toim.) 2003: Toimeentuloturva 2003. Helsinki: Edita Prima Oy.

Kansaneläkelaitos:
http://193.209.217.5/in/internet/suomi.nsf/NET/260302085034EH?openDocument

Hallituksen esitys 71/2003